Oma matkani ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi

Tässä blogissa kerron omia ajatuksiani ratkaisukeskeisestä lyhytterapiasta, sen vahvuuksista ja mahdollisuuksista sekä myös omista opeistani. Omaan lyhytterapia opintokokonaisuuteen kuului loppuvaiheessa lyhytterapeutin identiteetin reflektio, jossa opittua viitekehystä tarkastellaan suhteessa omaan ammatilliseen kasvuun. Kirjoittamani reflektio julkaistiin Siria Koulutus- ja kehittämiskeskus Oy:n nettisivuilla ja päätin julkaista sen myös tänne ensimmäisenä omana blogikirjoituksenani.

Ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi kasvu on ollut mielenkiintoinen matka, joka on kehittänyt valtavasti itseäni ammattilaisena ja kohtaajana, mutta ennen kaikkea lisännyt myös oman elämän ja toimintatapojen pohdintaa ja reflektointia. Olen saanut enenevissä määrin vahvistusta ajatukselle, ettei ratkaisukeskeisuus ole pelkkä tekniikka tai menetelmä vaan uusia näkökulmia ja joustavampaa ajattelua avaava puhe- ja tarkastelutapa sekä elämänasenne.

Olen oppinut, kuinka ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa puhutulla kielellä ja kysymysasettelulla on merkittävä rooli; se kutsuu asiakkaan tarkastelemaan ongelmia erilaisista näkökulmista, löytämään itselle tärkeitä muutostoiveita ja luomaan tilanteita, joissa asiakas pääsee itse huomaamaan omia vahvuuksia ja voimavarojaan, myönteisiä poikkeuksia, aiempia onnistumisia ja selviytymisiä sekä vahvistamaan pystyvyysuskoa toiveikkaasta mahdollisuuksien värittämästä tulevaisuudesta. Ongelmista puhutaan muutostoiveina; kun ongelma poistuu, mitä tulee tilalle, mikä silloin on toisin, mikä silloin mahdollistuu? Ratkaisuja ei etsitä niinkään kuvailemalla kaikkein vaikeimpia hetkiä, vaan ennemmin niitä hetkiä, kun ongelma on poissa tai pienempää; miten itse toimin eritavalla, mitä vahvuuksia ja voimavaroja silloin hyödynnän ja miten voisin valjastaa näitä resursseja lisää arkeeni myös jatkossa?

Koulutus on vahvistanut omaa ymmärrystä siitä, kuinka valtava painoarvo omilla tulkinnoilla ja uskomuksilla on siihen, miten tarkastelemme ja koemme haastavia tilanteita ja ongelmia. Merkittävin oivallus tämän matkan varrella on, että psyykkinen hyvinvointi on pitkälti mielen joustavuutta. Kun ihminen kuormittuu, hän asettuu herkästi passiiviseen toimijuuspositioon ja siirtää toimintamahdollisuudet itsensä ulkopuolelle ja jopa uhriutuu. Stressin ja hallitsemattomuuden tunteen keskellä kielteiset uskomukset supistavat näkökulmaa ja suodattavat todellisuutta, ajattelumme kapeutuu ja ratkaisuvaihtoehtojen määrä vähenee. Olen oppinut ymmärtämään, ettei terapeuttina roolini ole poistaa asiakkaan ongelmia ja elämässä vastaantulevia haasteita, vaan auttaa asiakasta löytämään omaan mieleen, tunteisiin ja toimintaan joustavuutta sekä oivaltamaan niitä uusia tapoja ja toimintamalleja, joiden avulla vaikeista tilanteista huolimatta voidaan jatkaa eteenpäin. Se on uskon vahvistamista, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa oman elämän käsikirjoitukseen ja suuntaan sekä miten asioihin suhtautuu. Kun itse toimii oman elämän käsikirjoittajana, on mahdollista päättää millaista todellisuutta itselleen luo; mitä sanoja ja kieltä päätän käyttää, mikä on tarinassani tärkeää ja merkityksellistä, mihin juonikäänteisiin aion keskittyä, mitkä juonikäänteet taas jätän vähemmälle ja minne haluan seuraavaksi mennä.

Olen kuullut, ja ajoittain myös itse pohtinut, ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan liittyvää kritiikkiä, jonka mukaan viitekehyksessä ongelmat lakaistaan maton alla ja keskitytään oikeiden ongelmien sijaan yltiöpositiiviseen ja kevyempään "good vibes only" ajatteluun. Ajattelen, että uskomuksen taustalla vaikuttavat pitkään juurtuneet tapamme tarkastella ongelmia sekä suhtautua kuntoutukseen ja terapiaan. Taustalla on uskomus, että meidän tulee ymmärtää ongelmaa ja siihen johtaneita syitä mahdollisimman tarkkaan, ennen kuin voimme tietää millaisia ratkaisuja tarvitsemme. Lisäksi terapiaprosessi ja kuntoutuminen nähdään tyypillisesti pitkänä ja osittain kivuliaana sekä raskaana prosessina, johon vaaditaan useiden vuosien aktiivista työskentelyä. Epäily saattaa liittyä ajatukseen, että kaikki lyhyempi ja "helpompi" ei voi tuottaa riittävän hyvää ja pitkäkantoista lopputulosta.

Itse näen, että voimme ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa puhua ongelmista juuri niin paljon kuin asiakas itse toivoo, eikä minulla ole terapeuttina tarpeen sitä ohittaa. Tärkeintä on itse kiinnittää huomiota siihen, miten ongelmista puhutaan ja kuinka mustavalkoisesta näkökulmasta sitä tarkkaillaan. Se on kriittistä oivaltamista, jossa voi huomata, että tulkintani ja uskomukseni eivät välttämättä ole totta ja minulla on mahdollisuus ajatella, tulkita ja toimia toisin. Lyhytkestoisessa terapiassa on myös ihmisen kokonaisvaltaisen elämänlaadun kannalta merkittävää tiedostaa, että haastavia tilanteita tulee elämässä aina. Olennaisinta on oppia luottamaan siihen, että oma työskentely jatkuu ja jäsentyy myös terapian jälkeen. Vaikka ongelmia ei voida täysin poistaa, lyhytterapiassa voidaan löytää uusia oivalluksia ja keinoja oman hyvinvoinnin vahvistamiseen. Voimaantumisen myötä asiakkaasta tulee itsensä auttaja, terapeutin sijaan, jolla on taidot ja kyvyt auttaa itseään, sekä luottamus omaan toimijuuteen ja muutosten mahdollisuuteen.

Huomaan kuinka useat tukipalvelumme perustuvat yhä vahvasti siihen, että keskustelussa pyritään kartoittamaan asiakkaan tilannetta mahdollisimman tarkasti, jotta työntekijä ymmärtää mistä ongelmissa on kyse, mitä tukipalveluita asiakas tarvitsee ja minne hänet tulisi ohjata? Tarjottava tuki on tyypillisesti neuvoja ja ohjeita; oletko kokeillut tällaista, voisit tehdä ja toimia näin. Olenkin alkanut enenevissä määrin kyseenalaistaa ja pohtia mikä oma roolini keskusteluissa on ja ketä varten näitä kysymystä kysyn? Selvitänkö ja kysynkö asioita, jotta voisin itse työntekijä oivaltaa jotakin uutta asiakkaasta vai voisiko jokaisen kysymyksen tavoitteena olla asiakkaan oma voimaannuttaminen ja oivalluttaminen kyseisessä kohtaamisessa?

Työntekijänä minun tulee asettua ei-tietämisen positioon ja vaientaa oma viitekehykseni sekä ajattelumallini. Kaipaan yhä itselleni vahvistusta, että uskallan luottaa prosessiin ja asiakkaan omaan oivallukseen. Haluan lisätä taitoani kuulla ja antaa aikaa asiakkaalle, jotta oivallukset ja ratkaisut syntyvät hänestä itsestään ja siten mahdollistavat asiakkaan oman voimaantumisen, pystyvyysuskon vahvistumisen sekä kauaskantoisemman hyödyn. Roolini on kuulla uteliaasti ja kiinnostuneesti "ratkes-korvalla" mikä on asiakkaalle juuri siinä hetkessä tärkeää ja merkityksellistä. Harjoittelen myös muistamaan, että asiakkaan esille tuomat tarinat ovat terapiasuhteessa aina jonkinlainen yhteistyökutsu ja -toive, joka tulee kuulla ja huomata. Myös asiakkaasta nouseva vastarinta on aina viesti jostakin olennaisesta, jonka äärelle kannattaa pysähtyä tarkastelemaan ilman, että siitä pitäisi kiireesti päästä yli.

Olen myös miettinyt paljon omaa suhdettani terapia-asiakkaisiini. Yhteistyösuhteessa käydyt keskustelut voivat edistää ja tuottaa asiakkaan elämässä ja ajattelutavoissa muutosta, mutta suhde voi myös olla muutoksen kohde, jolloin terapeutin ja asiakkaan suhde itsessään voi mahdollistaa korjaavan kokemuksen vuorovaikutuksesta sekä ihmissuhteista. Terapeuttina on tärkeää huomata ja nostaa esiin asiakkaan omia vahvuuksia, aiempia onnistumisia ja selviytymisiä sekä nähdä toisessa aina jotakin hyvää. Asiakkaani määrittelevät yleensä tilanteensa ongelmien kautta ja ongelmapuhe on saattanut olla jopa ainut keino olla oikeutettu tukipalveluihin. Se on myös usein muodostunut vahvaksi osaksi asiakkaan omaa identiteettiä ja puheessa kuuluu itsekritiikkiä, syyllisyyttä ja häpeää. Positiivinen palaute on näissä hetkissä äärimmäisen tärkeää ja sen antaminen tulee itseltäni hyvin luontaisesti. Haluan kuitenkin palautteen annossakin kehittyä oman äänen hiljentämisessä ja oppia luomaan enemmän mahdollisuuksia asiakkaalle antaa itselleen positiivista palautetta, ja sitä kautta löytää itse muutosta omaan minäkuvaan ja pystyvyysuskoon.

Olen omassa työssäni kokenut, että onnistunutta asiakastyöstä ja tukitoimintaa on mahdotonta tehdä ilman hyvää kohtaamista ja aitoa arvostusta sekä empatiaa. Empatiaa vaaditaan, jotta voidaan ja halutaan tulla yhteen, kuulla ja ymmärtää toisen näkökulmaa sekä lisätä tunneymmärrystä. Koen, että lämmin katse, sydämellä näkeminen ja toisen hyväksyvillä silmillä nähdyksi tuleminen ovat ensisijaisen tärkeitä elementtejä kohtaamisessa ja sitä kautta myös onnistuneessa terapiassa.

Vaikka terapiasuhde on aina asiakasta varten, olen myös itse oppinut niistä paljon. Olen saanut asiakkaiden pohdinnoista paljon oivalluksia, uusia näkökulmia sekä omien arvojen kirkastamista. Terapiatyö on äärimmäisen mielenkiintoinen matka ja mahdollisuus tarkastella ja myös muokata omaa todellisuutta sekä vahvistaa itsetuntemusta, niin terapeuttina kuin myös oman elämäni käsikirjoittajana. Nyt kun tämä koulutus päättyy, vaaditaan rohkeutta kääntää sivua ja sukeltaa uuteen tuntemattomaan kappaleeseen. Mielenkiinnolla odotan, miten tämä tarina jatkuu.